Etusivu >  Suomi >  Vaikuttamista >  Vaikkaajan käsikirja

Vaikkaajan käsikirja

Kuka päättää sinun asioistasi? - Joissakin tapauksissa sinä itse, mutta myös vanhemmat, opettajat, rehtori, lätkäjoukkueesi tms. valmentaja tai kaupunginjohtaja yms. tekevät myös sinua koskevia päätöksiä.

Jotta pystyisit vaikuttamaan sinua koskeviin asioihin, sinun pitää päästä vuorovaikutukseen päättäjien kanssa. Siihen tarvitaan sinun aktiivisuuttasi. Sinun tulee rohkaista mielesi ja olla aktiivinen.

Vaikuttamisen tapoja on monia. Paras tapa on monta kertaa suora yhteydenotto. Esimerkiksi koulusi rehtoria on turha lähestyää kirjeitse, jos voit kävellä suoraan hänen luokseen. Kunnanjohtaja on puolestaan sen verran kiireinen, että häneen kannattaa ensin ottaa yhteyttä sähköpostitse.

Joukkojen tuki on myös tärkeää, mitä useampi ajattelee ja esittää muutosta vallitsevaan on aina vaikuttavampaa. Adressi tai mielenosoitus osoittaa, että ajamallasi asialla on laajempikin kannatus. Äläkä unohda julkisuutta - esimerkiksi yleisönosastokirjoitussivu Hämeen Sanomissa tai uusi topic Vaikuttamon Puhujan Parkissa ovat varsin luettuja.

Vain ottamalla yhteyttä päättäjiin ja pitämällä asiastasi meteliä voit saada aikaan tuloksia. Läheskään aina ei toki pelkkä innokkuuskaan takaa onnistumista. Älä silti lannistu. Vain vaikkaamalla voit voittaa!!!!