Hämeenlinnan Verkatehdas perustettiin vuonna 1895. Verkatehtaasta muodostui Hämeenlinnan ensimmäinen todellinen teollisuuslaitos, joka oli pitkään myös kaupungin kannalta merkittävin. Ensimmäisenä rakennettiin oma kehräämö ja korjauspaja, joiden jälkeen huvilat. Vuonna 1918 olosuhteiden pakosta seisahtui toiminta kahden vuoden ajaksi. Yhdeksän vuoden perästä enemmistö osakkeista oli siirtynyt Amberlan suvulle. 1937 rakennettiin uusi karstalankakehräämö paja- ja värjäämörakennuksen jatkoksi. Tästä seurauksena toiminta laajeni ja kasvoi huomattavasti.
Toinen maailmansota toi tullessaan paitsi ikäväistä hävitystä, myöskin ennätyksellisiä tuotantomääriä Hämeenlinnan Verkatehtaalle, jatkosodan päättyessä tehtaalla työskenteli kokonaista 625 henkilöä. Tämän myötä Verkatehdas nousi myös kooltaan maan suurimpien verkatehtaiden joukkoon.
1950-luvulla nähtiinkin sitten tehtaan viimeinen kultakausi, työntekijöitä oli 1300, kutomakoneita 120. Tuotantomäärät olivat ennen näkemättömiä. Kudottu kangasmäärä olisi riittänyt puolentoista metrin levyisen maton muodossa Helsingistä aina Ouluun asti. Koko Euroopan käsittänyt villateollisuuden lama alkoi jarruttaa hitaasti tehtaan toimintaa. 1952 perustettiin Hämeenlinnan taidemuseo Engelin käsialaa olevaan viljamakasiiniin, aivan Verkatehtaan naapuriin.
Vuonna 1959 Hämeenlinnan Verkatehdas liittyi SYP:n rahoittamien verkatehtaitten kanssa Villayhtymään, jolla yritettiin pelastaa valtiomme verkatehtaita. Villayhtymä tuotti tappiota koko olemassaoloaikansa. Villayhtymä jätti konkurssianomuksensa v. 1969.
Verkatehdas ajettiin alas vuonna 1963, jonka jälkeen se on koko ajan toiminut Hämeenlinnan kaupungin nk. kulttuuritehtaana. Vuonna 1978 Hämeenlinnan kaupunki etuosto-oikeuttaan käyttäen osti Verkatehtaan itselleen 3 350 000 markalla, joka taas vuoden 2001 markan arvon mukaan vastaa 9,5 miljoonaa markkaa. Ensin tehdas uhattiin purkaa, mutta kaupunki päätti lopulta kunnostaa vanhat tehdasrakennukset.
1980-luku oli aikaa, jolloin moni ammatillinen koulu ja opisto valtasivat tilaa Verkatehtaalta. Ammatillinen opettajaopisto ja ammattikoulu pitivät siellä majaa vuodesta 1980 vuoteen 1991. Wetterhoffilla oli tilat Verkatehtaalla vuodet 1982 – 1993. Sosiaali- ja terveydenhoitoalan koulutus käynnistyi vuonna 1988 ja jatkuu edelleen. 1982 asettui Hämeenlinnan miniteatteri tehtaan tiloihin ja kaksi vuotta sen jälkeen myös kunniakastakin kunniakkaampi Hämeenlinnan Judoseura (www.hameenlinnanjudoseura.fi).
1900-luvun alussa asettui Verkatehtaan tiloihin Hämeenlinnan Kisa ry:n nyrkkeilysali ja seuraavana vuonna Teatteri Verstas – näyttämö (www.hameenlinnankaupunginteatteri.fi). Samana vuonna Verstaan kanssa asettui tehtaalle Hämeenlinnan kansalaisopisto. 1992 Valola-säätiökin asettui paikalle, ja 1995 tuli kuvioihin Hämeenlinnan Kulttuurikeskus ja kuvataidekoulu. 1997 Radio Häme alkoi pyörittää bisnestä tehtaalla. 1998 ilmaantuivat punatiilen suojaan sekä Kulttuuritukku että Trooppinen Eläintalo ja taidemuseota laajennettiin Lohrmannin makasiiniin.
Vuoden 2000 myötä lähti liikenteeseen myös hakemus EU-tuesta, jota kaupunki anoi tehdäkseen Verkatehtaasta todellisen kaupunkikulttuurikeskuksen. Johan siellä toimi sellaisia kulttuurilaitoksia kuin Miniteatteri, Kansalaisopisto, Hämeenlinnan Taidemuseo, Yleisradio ja Kulttuuritukku. Vuonna 2001 tehtiin Etelä-Suomen lääninhallituksen ja Hämeen TE - keskuksen toimesta ensimmäiset päätökset EU-rahoituksesta. Näin käynnistyi Verkatehdas- projekti. Seuraavana vuonna aloitettiin ensimmäiset projektiin kuuluvat rakennustyöt: Korjattiin Käsityökoulun ja Käsityökeskus INTO:n sekä Taidemuseon Engel-rakennuksen tilat. 2003 alkoi Verkatehtaan yleinen kaksiosainen arkkitehtuurikilpailu, jonne lähetetystä 43 ehdotuksesta viisi hyväksyttiin menemään eteenpäin. Käsityökoulun ja käsityökeskus INTO:n uudet tilat valmistuivat ARX - taloon. Digital Cinema Matila ja Röhr Oy allekirjoittivat sopimuksen Verkatehtaan elokuvakeskuksen toiminnan ylläpitämisestä. Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX aloitti toimintansa ja lähti samalla vetämään valtionlaajuista lasten kulttuurikeskusten Taikalamppu-verkostoa. Taidemuseon Engel-rakennuksen remontti päättyi vuoden lopussa.
Tänä vuonna (2004) alkaa Kulttuuritukun remontti. Taidemuseon Engel-rakennus avataan keväällä vasta remontoituna odottamaan kävijöitä. ARX – talon ensimmäisen kerroksen remontti alkaa, ja maaliskuussa julkistetaan arkkitehtuurikilpailun tulos. Näillä näkymin tulee Verkatehtaan historia jatkumaan vielä ainakin joksikin aikaa eteenpäin. Hyvä lienee niin.