Etusivu >  Suomi >  Koulut >  Projektit >  Oppilastyöt >  Asuinviihtyvyys Hyk:n vaikutuspiirissä

Asuinviihtyvyys Hyk:n vaikutuspiirissä

Hämeenlinnan yhteiskoulussa (HYK) on keskitytty tutkimaan koulua fyysisenä ja henkisenä oppimisympäristönä.
Oheisessa projektityössä keskitytään Hätilän kaupunginosan asuinviihtyvyyteen. Kyselyn on tehnyt Hämeenlinnan Yhteiskoulun 9b.
Tutkimukseen vastasi 81 henkilöä. Vastanneiden keski-ikä on n. 35-vuotta, 40-60-vuotiaita vastaajia oli eniten ja 15-19-vuotiaita toiseksi eniten.



Kyselyn tuloksia:



Syitä muuttaa Hämeenlinnaan (eniten vastattuja syitä):

1.Työn takia (50 %),
2.Asunnonvaihdon vuoksi tai perhesuhteiden muuttuminen,
3.Ympäristön vaihdoksen vuoksi.


43 % vastanneista on asunut Hämeenlinnassa koko ikänsä.
12 % on ajatellut muuttaa toiseen kaupunkiin.


Hämeenlinnalaisten parannusehdotuksia asuinviihtyvyyden
parantamiseksi olivat mm.:

- Lisää puistoja
- Teiden kunnostusta ja katuvaloja (valoja myös pururadoille)
- Enemmän tapahtumia
- Kaupungin sisäiset kulkuyhteydet
- Vanhuksille lisää virikkeitä.








Kirjoittanut: Aleksi Lahti & Olli Koskela 9.b