Etusivu >  Oma kunta >  Hämeenlinna >  Talous

Talous


Raha ratkaisee paljon kunnallisessa päätöksenteossa. Rahaa ei ole määrättömästi käytettävissä ja päättäjät joutuvat tarkkaan pohtimaan missä eurot tuottavat kuntalaisille suurimman hyödyn. Peruspalvelut ovat ensisijaisia menojen kohteita, mutta on paljon muutakin, jonne kunnan rahallista panostusta tarvitaan.

Menoja kuten vanhan parantamista ja korjaamista, kokonaan uuden luomista, toiminnan laajentamista jne. on vuosittain monikertainen määrä käytettävissä olevaan rahamäärään verrattuna. Jotain jää aina odottamaan vuoroaan seuraavalle vuodelle, tai vieläkin myöhäisempään ajankohtaan. Välttämättömimmät pitää hoitaa ensin.

Kauaskantoinen suunnittelu ja varautuminen tulevaan on hyvässä kunnallistalouden hoidossa lähtökohta. Menojen ja tulojen määrä ei ole vuosittain vakio, suuriakin muutoksia etenkin menoissa esiintyy. Iso haaste tulevaisuudessa on miten pystytään pienenevillä tuloilla tarjoamaan palvelut jatkuvasti suurenevalle ikääntyvien joukolle, unohtamatta kuitenkaan kunnan muuta väestöä ja toimintaa.

oma_kunta/talous1.gif



Lue lisää:
Tilinpäätös ja toimintakertomus 2002