Etusivu >  Oma kunta >  Hämeenlinna >  Miten kunta palvelee? >  Keskushallinto ja kehittäminen

Keskushallinto ja kehittäminen

Toimiala vastaa mm. hallinnollisten ja taloudellisten asioiden sujuvuudesta ja kehittämisestä, kaupungin henkilöstön asioista, kaupungin omistamista tiloista ja ruokapalvelusta. Toiminta on kaupunginhallituksen alaista.

Toimiala pyörittää nimensä mukaisesi kaupungin johtajien johdolla päätöksentekoon liittyvää hallintoa. Siis esimerkiksi kaikkea sitä paperityötä, jota tarvitaan jotta kaupunvaltuusto ja -hallitus voivat työskennellä. Kuulostaa tylsältä paperinpyörittämiseltä, mutta todellisuudessa toimialan työ on koko kaupungille erittäin tärkeää.

oma_kunta/hameenlinna/raatihuone.jpgNuorille tutuimpia toimialan palveluista ovat varmasti koulurakennukset ja kouluruokailu. Tilapalvelu vastaa kaupungin kaikkien kiinteistöjen toiminnasta ja ruokapalvelu puolestaan vastaa esimerkiksi siitä, että kouluissa ravitsevaa ruokaa on varattu oppilaille sopiva määrä.

Talouden hoito on kuntalaisen kannalta melko näkymätöntä toimintaa, sillä talous ei tuota palveluita suoraan kuntalaisille. Näkymätön ei kuitenkaan tarkoita tässä tapauksessa vähäpätöistä. Talouden suunnittelu ja ennakointi esimerkiksi arvioimalla paljonko kunnallisveroja tulevaisuudessa kertyy on erittäin tärkeää. Talouden tasapaino, jossa menot eivät karkaa tuloja suuremmiksi on meidän kaikkien etu.

Toimialajohtaja: Kaj Sjöman

Lue lisää: Keskushalllinnon ja kehittämisen toimiala


Kaupunginjohtajat

Kaupunginjohtaja ja apulaiskaupunginjohtaja ovat kaupungin ylimpiä virkamiehiä, jotka työskentelevät kaupunginhallituksen alaisuudessa. He johtavat kaupungin hallintoa ja taloudenpitoa. Kaupunginvaltuusto valitsi 15.4. 2002 kaupunginjohtajaksi Tapani Hellsténin ja apulaiskaupunginjohtajaksi Juha Isosuon. Molemmat virat ovat määräaikaisia, vuoteen 2009 asti.

Lue lisää:

Kaupunginjohtajan haastattelu

Apulaiskaupunginjohtajan haastattelu