Kaupungille jokainen päivä on työntäyteinen,
jotta elämä Hämeenlinnassa sujuisi. Kaupunki on
varautunut uuteen työpäivään huolehtimalla
esimerkiksi siitä, että me pääsemme
työpaikoillemme ja kouluihin, saamme apua hammassärkyyn
jne. Osa kaupungin tarjoamista tehtävistä on lain
määräämiä, kuten peruskoulu ja
päivähoito, osa taas on vapaaehtoisia, kuten vaikkapa
lukio-opetus tai uimahallin ylläpito.
Jotta kaupungin
palvelut toimisivat tarvitaan niiden toteuttamiseen monta osaavaa
ihmistä. Kaupunki on itse asiassa alueen suurin
työnantaja, jolla on palveluksessaan n. 2400
työntekijää. Suuri haaste on saada nuo
työntekijät toimimaan niin, että palvelut sujuvat.
Tilannetta voisi verrata isoon koneistoon, jossa olisi yli 2000
yksittäistä osaa. Yksittäinen osanen on orpo,
palasten on loksahdettava kohdalleen, jotta saataisiin toimiva
kokonaisuus. Tämän "koneiston" toimivuudesta vastaa viime
kädessä kaupungin johto.
Kaupungin palvelutoiminnot on
jaettu neljään kokonaisuuteen eli toimialaan:
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokainen
työntekijä pysyisi tiukasti vain oman toimialansa
asioissa vaan apua pyydetään ja annetaan tarvittaessa yli
toimialarajojen.
Lue lisää: Hämeenlinnan kaupunki