Etusivu >  Oma kunta >  Hämeenlinna >  Joku päättää puolestasi! >  Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus

Hallituksen vastuullla on kunnan hallinto, taloudenhoito sekä valtuuston päätösten valmistelu, täytäntöönpano ja laillisuuden valvonta. Kaupunginhallitus harjoittaa ylintä toimeenpanovaltaa kunnassa. Hallitus huolehtii viime kädessä siitä, että valtuuston tekemät päätökset todella tulevat voimaan. Lisäksi kaupunginhallitus valmistelee asioita valtuustolle yhdessä lautakuntien kanssa ja valvoo lautakuntien toimintaa.

oma_kunta/kaup_hallit1.jpgKunnallisvaalimenestys ratkaisee sen kuinka monta paikkaa puolueet saavat kaupunginhallitukseen. Suurin puolue saa eniten edustajia kaupunginhallitukseen, mutta demokratian hengen mukaisesti myös pienemmillä puolueilla on edustajansa. Puolueet päättävät keskuudesssaan omat edustajansa. Valituiksi tulleet ovat puolueidensa luottohenkilöitä. Valtuutettuja kaupunginhallituksen jäsenten ei tarvitse välttämättä olla.

Kaupunginhallitus kokoontuu yleensä maanantaisin. Paikalla kokouksissa on hallituksen 11 jäsenen lisäksi myös kaupunginjohtajat ja muita virkamiehiä, jotka esittelevät kulloinkin käsiteltäviä asioita hallitukselle.


Kaupunginhallituksen puoluejakauma 2001-2004:



SDP 5 paikkaa
Kokoomus 4 paikkaa
Vihreäliitto 1 paikka
KD 1 paikka

Yhteensä

11 paikkaa


Lue lisää:

Hallituksen jäsenet

Hallituksen esityslistat ja pöytäkirjat