Runsaat 200 vuotta sitten, siis
silloin kun Suomi oli vielä osa Ruotsin kuningaskuntaa,
määräsi Ruotsi-Suomen silloinen kuningas Kustaa III
Hämeenlinnan kaupungin keskustan siirrettäväksi
nykyiselle paikalleen linnan vierestä.
Päätöksen hän teki yksinään,
eikä kenelläkään ollut valtaa kumota hänen
päätöstään. Kustaa III oli paitsi kuningas
myös itsevaltias, jolla oli kaikki valta Ruotsi-Suomen
valtakunnassa.
Nykyiseltä tasavallan presidentiltämme tai
kaupunginjohtajaltamme ei moinen temppu onnistuisi. Demokratian
pelisääntöjen mukaisesti
päätöksentekoon osallistuu aina suuri joukko
ihmisiä, periaatteessa kaikki äänioikeutetut
kuntalaiset; he valitsevat neljäksi vuodeksi kerrallaan
valtuustoon 51 kunnanvaltuutettua, jotka
päättävät kaupungin asioista puolestamme.
Tätä kutsutaan edustukselliseksi demokratiaksi.
Koska päätöksentekoon osallistuu suuri joukko
ihmisiä, ei päätöksenteko ole aina helppoa.
Mielipiteitä on useita, ja kaikkia tyydyttäviä
päätöksiä on mahdotonta tehdä. Loppujen
lopuksi joudumme elämään sen mukaan, mitä
enemmistö on asiasta mieltä. Esimerkiksi
Hämeenlinnassa vanhusten palvelutalon sijainnin tai
Sairionrannan kaavan päättää lopulta valtuuston
enemmistö ja siihen on tyytyminen myös niillä, jotka
olivat asiasta eri mieltä.