Etusivu >  Nuorisofoorumi >  Historia

Historia

nuorisofoorumi/historia_01.jpgHämeenlinnan Nuorisofoorumi syntyi valtakunnallisen osallisuushankkeen tuloksena syksyllä 1998 parantamaan ja kehittämään nuorten vaikuttamismahdollisuuksia. Jo alusta lähtien esimerkiksi vaaleilla valittuja jäseniä ei ollut, vaan Hämeenlinnan yläasteiden ja toisen asteen koulutuksen nuoret ovat saaneet vapaasti tulla kokouksiin. Vuodesta 2001 Foorumin kokousten johtajana on toiminut Vastuutiimi, joka toimii Foorumin nuorekkaana äänitorvena.


Foorumin merkittävimpiin saavutuksiin kuuluvat esimerkiksi syysloman pidennys takaisin viikon mittaiseksi, nuorisolippujen saaminen linja-autoihin, vuonna 2001 aloitteen kautta nuorten kesätyöhön saadut rahat sekä bändi-iltojen ja discojen järjestäminen nuorisotila Asemalla. Foorumi on myös osallistunut aktiivisesti v-päivän toteuttamiseen ja suunnitteluun. Näiden lisäksi foorumien edustajat ovat ottaneet osaa erilaisiin seminaareihin ja foorumeihin kertoen nuorten näkökulmista lehteen juttuja sekä tavanneet monta eri alan päättäjää.


nuorisofoorumi/historia_03.jpgFoorumin toimintaan liittyy myös toiminta muiden nuorisovaltuustojen ja –foorumien kanssa sekä yhteydet ulkomaille. Tästä esimerkkinä mm. tapaaminen Joensuun nuorisovaltuuston kanssa sekä nuorten vaikuttajien Nuppi-päivät.


Foorumi on osallistunut myös kansainvälisiin nuorisotapaamisiin: 2000 Saksassa Weimarissa, 2001 Ranskassa Bloisissa, 2003 Saksassa Weimarissa, 2004 Saksassa Fuldassa , 2005 Hämeenlinnassa sekä 2007 Saksan Weimarissa. Nämä tapaamiset ovat antaneet hyvät valmiudet esitellä suomalaista tapaa vaikuttaa ja tutustua ulkomaalaisiin nuoriin.




nuorisofoorumi/historia_02.jpg

nuoriso
suuri väestönosa

foorumi, foorum
oikeuspaikka;
näyttämö, katsomo
[lat. forum tori]