Hämeenlinnan normaalikoulu sijaitsee lähellä Hämeenlinnan keskustaa, Erottajakadun ja Seminaarinkadun risteyksessä. Koulussamme on hiukan alle 400 oppilasta ja noin kolmekymmentä opettajaa. Samassa pihapiirissä toimii myös opettajankoulutuslaitos. Opettajankoulutuslaitoksen opiskelijat käyvät koulussamme opettamassa oppilaitamme. Lisäksi koulussamme toimii myös iltapäiväkerho ja esiopetusryhmä.
Koulumme pihassa on suihkulähde ja sen päällä silta. Piha on suuri ja viihtyisä, meillä on koulun pihassa keinuja, liukumäkiä, erilaisia kiipeilytelineitä sekä jalkapallokenttiä. Talvella koulun kentälle jäädytetään suuri luistinrata.
Hyviä piirteitä koulussamme on hyvät ja siistit tilat, hyvä yhteishenki sekä viihtyisä ruokala, ravintola Namica.
Koulullamme on tavallisten luokkien lisäksi erilaisia erikoisluokkatiloja kuten matikkatupa, musiikkiluokka, käsityöluokat, ympäristötiedonluokka sekä kaksi tietokoneluokkaa.
Koulussamme toimii oppilasneuvosto, johon kuuluu edustaja kaikilta luokilta kolmansista luokista alkaen. Oppilasneuvosto päättää monista erilaisista asioista, kuten välituntien pelialueista, koulun kirjastoon oppilaille tilattavista lehdistä sekä huolehtii muista oppilasneuvostolle annetuista tehtävistä.
Normaalikoulun www-sivut:
http://www.uta.fi/hnk/