Etusivu >  Junior >  Juttua >  Yhteiset projektit >  Koulujen pihat >  Miemalan koulun piha

Miemalan koulun piha

Koulumme pihaan kuuluu ylä- ja alapiha. Näin talvella välitunneilla saa olla pelaamassa, luistelemassa tai laskemassa mäkeä. Keväällä ja syksyllä  voi pelata koripalloa, jalkapalloa ja pesäpalloa.

 

Yläpihalla on koripalloteline ja tänä talvena ”Miemalan Alpit”, iso lumivuori, jossa leikitään vuorenvalloitusta. Keväällä ja syksyllä samalla paikalla hypätään ahkerasti narua, tvistiä ja ruutua.

 

Yläpihalla on myös kaksi puuta, joissa saa kiipeillä. Etenkin pienemmät oppilaat kiipeilevät puissa innokkaasti. Kiipeilypuiden vieressä on vähän rapistunut kiipeilyteline, jonka lähellä on kiipeilykatos. Kiipeilytelineessä voi kiipeillä mutta se on aika rikkinäinen ja laho.

 

Ylä- ja alapihan rajalla on säähavaintotorni, josta voi myös katsoa kori- ja jalkapallopeliä. Yläpihan reunalla on pari pöytäryhmää.

 

Jalkapallokentän vierestä löytyy kaksi palloseinää, pituushyppypaikka ja kuulantyöntörinki. Kentän reunalla kasvaa omenapuita ja vadelmia.

 

Koulun takana on metsä, jossa saa olla välitunneilla. Sinne on hauskaa rakentaa majoja.

 

Talvella metsästä laskee alas kentälle kaksikin isoa mäkeä, joissa saa hurjat liu´ut. Suojakelillä on erityisen kivaa kun saa mennä lumisotaa alapihalla.

 

Mitä parannettavaa koulun pihassa on?

 

Yleensä koulun pihalla ei liiku autoja, mikä on hyvä asia turvallisuuden takia. Nyt, kun koululla tehdään remonttia, autoja kuitenkin ajaa pihan läpi.

 

Koulussa on liian pieni pyöräkatos, eikä siellä ole kaikkien pyörille tilaa.

 

Kiipeilyteline olisi hyvä uusia.

 

Penkkejä voisi hankkia lisää. Korisukat ovat myös aika huonossa kunnossa.

 

 

Oppilaiden mietteitä koulun pihasta ja välitunneista:

Mikä on mielestäsi Miemalan koulun paras välituntipaikka?

 

Alina, 1. lk.                 Jäämäki.

Vertti, 1. lk.                 Jääkenttä.

Pauli, 2. lk.                  Lumivuori.

Nelli, 2. lk.                  Kiipeilypuut.

Jami, 3. lk.                  Jäämäki.

Iida, 3. lk.                   Kiipeilyteline.

Veera, 4. lk.                Talvella jäämäki, syksyllä kiipeilypuut.

Joakim, 4. lk.              Jäämäki.

Päivi, 5.lk.                   Kaikki!

Antti, 5. lk.                  Kenttä.

Peppi, 6. lk.                 Koko koulun piha.

Joona, 6.lk.                 Jääkenttä.

 

Mitä teet mieluiten välitunneilla?            

 

Alina:                          Lasken jäämäkeä.

Vertti:                         Luistelen.

Pauli:                          Leikin vuorenvalloitusta.

Nelli:                           Kiipeilen puissa.      

Jami:                          Olen pulkkamäessä.

Iida:                            Leikin!

Veera:                         Lasken mäkeä tai kiipeilen puissa.

Joakim:                      Olen kentällä.

Päivi:                          Riehun kavereitten kanssa.

Antti:                          Pelaan.

Peppi:                         Juttelen kavereiden kanssa.

Joona:                        Pelaan lätkää.

 

Haluaisitko jotain uutta koulun pihalle?

 

Alina:                          Oman vuoren.

Vertti:                         Kaukalon.

Pauli:                          Jäähallin!

Nelli:                          Uuden kiipeilytelineen.

Jami:                          Haluaisin karusellin.  

Iida:                           Haluaisin, että kiipeilyteline kunnostettaisiin.

Veera:                        Haluaisin välitunnille keinut.

Joakim:                      Keinut.

Päivi:                         Uusi kiipeilyteline.

Antti:                         En mitään.

Peppi:                        Keinut.

Joona:                       Salibandyhallin ja paremmat maalit.

 

 ”Hauskaa kevättalvea kaikille! Terveisiä Miemalan koulusta.”