Koulu merkitsee oppilaille sekä koulurakennusta että piha-aluetta. Koulupihojen viihtyvyyteen onkin alettu viime aikoina kiinnittää entistä enemmän huomiota. Mitä laki sitten sanoo koulunpihasta? Vain sen, että opiskeluympäristön tulee olla turvallinen. Opetusministeriö määrittelee muistiossaan hyvää koulupihaa esimerkiksi seuraavasti: Oppilaiden virkistykseen ja opiskeluun varattu alue on valoisa ja kooltaan riittävä. Piha on virikkeinen. Pihalla on useita erilaisia leikkeihin, peleihin ja seurusteluun tarkoitettuja alueita. Pihalla on nurmikkoa, pensaita ja puita.
Millainen on sinun koulupihasi? Mitkä ovat sen parhaita puolia? Mitä kaikkea pihalla voi tehdä? Mitä muutoksia haluaisit koulusi pihaan? Kerro oman koulusi pihasta ja tutustu muiden koulujen pihoihin.
lähteenä käyttetty teosta: Rappe, Erja: Puisto, puutarha ja hyvinvointi (2003)