Etusivu >  Junior >  Juttua >  Harrastukset >  Urheilu- ja liikunta >  Hämeenlinnan taitoluistelijat

Hämeenlinnan taitoluistelijat

Harrastuksena taitoluistelu

Opin luistelemaan jo 3-vuotiaana, mutta aloitin taitoluisteluharrastuksen vasta 6-vuotiaana, kun isäni vei minut ensimmäisen kerran luistelukouluun. Nyt olen harrastanut luistelua jo n.3,5 vuotta ja minusta se on tosi kivaa, kun olen saanut paljon uusia kavereita. Seurani on Hämeenlinnan Taitoluistelijat.

Nykyään harjoittelen joka arkipäivä koulun jälkeen. Harjoittelupäivään kuuluu 1 – 2 tuntia jäätä ja lisäksi 2 – 3 oheisharjoitusta viikossa. Koska laji on vaativa ja vaikea minun tarvitsee harjoitella todella paljon. Minun mielestäni kivointa on hyppyjen harjoitteleminen. Tällä hetkellä osaan jo mm. axelin, salcowin, tulpin, ritin, flipin ja lutzin. Nyt harjoittelen näitä kaksoishyppyinä.

Minulla on jo oma ohjelma ja sain itse valita siihen musiikin, valmentaja on tehnyt siihen koreografian. Kilpailuohjelmani kestää kaksi ja puoli minuuttia ja yleensä siinä jo hengästyn. Kilpailen kaudella 5 – 6 kertaa. Olen ollut kerran myös ulkomailla kilpailemassa Tallinnassa ja oli kivaa kun mukana oli luistelijoita myös muista maista. Kilpailuissa minulla onkin yleensä perhosia vatsassa ja tulos aina jännittää.

Minun mielestäni joulu- ja kevätnäytökset ovat kauden huipennukset. En ole vielä ollut pääroolissa, mutta toivottavasti vielä joskus semmoinenkin näytös tulee. On mukavaa kun pääsee ”oikeasti” mukaan sadun lumoihin. Olen ollut mukana mm. Peter Panissa, Liisa Ihmemaassa, Peppi Pitkätossussa ja Tuhkimossa.

Kirjoittanut: Veera Partanen, Hämeenlinnan Taitoluistelijat

Tietoisku:

Hämeenlinnan Taitoluistelijat ry:n (HTL) toiminnan tavoitteena on tarjota Hämeenlinnan ja lähiympäristön lapsille ja nuorille mahdollisuus harrastaa ohjattua taitoluistelua heidän omien taitojensa, halujensa ja tarpeidensa mukaisesti.

Tällä hetkellä seurassa luistelee n. 100 innokasta 4 – 20 -vuotiasta luistelijaa alkeis- harrastaja- ja kilpatasolla. Kausien huipennuksena järjestetään suositut joulu- ja kevätnäytökset, joihin pääsevät kaikki halukkaat seuran luistelijat mukaan.

Hämeenlinnan taitoluistelijoiden toiminta jakautuu useaan erilaiseen ja tasoiseen ryhmään. Luistelun aloitetaan useimmiten luistelukoulussa. Luistelukoulun jälkeen on mahdollista jatkaa luistelua joko harrastaja- tai kilparyhmissä. Seurassa on myös mahdollista harrastaa muodostelmaluistelua.

Lisätietoja: www.hameenlinnantaitoluistelijat.net, satu.petramaa@pp.inet.fi